Vanhasta lattiasta entistä ehompi

”Työn lopputulokseen olen todella tyytyväinen, lattiasta tuli kyllä tosi hieno ja hyvä. En keksi yhtään syytä, miksi en voisi suositella heitä ihan kenelle tahansa."
Pyydä tarjous

”Kaikki käytännön asiat toimivat niin kuin pitääkin, aikataulu piti ja kommunikointi oli tosi helppoa”

Helsinkiläinen Antti Heikkinen kaipasi vanhan kuluneen lattiansa kunnostusta. Parkettiliike Widgren valikoitui tekijäksi avoimen ja rehellisen toimintatapansa kautta. Vanha lattia hiottiin ja öljyttiin Rubio Monocoat 2 C -öljyllä. Nyt Heikkisellä on kodissaan entistäkin upeampi lattia, jonka työt hoituivat sovitusti ja ajallaan, ilman ylimääräistä säätöä tai ongelmaa. 

Googlettamalla Widgrenin jäljille

Antti Heikkisen nykyisen asunnon 15 vuotta vanha parkettilattia oli ajan saatossa käytössä kulunut ja hän halusi laitattaa lattiansa jälleen asialliseen kuntoon. 

Netistä googlettamalla löytyi Parkettiliike Widgren johon hän otti yhteyttä. Yrityksen toiminta vaikutti sen verran hyvältä, että hän sopi tapaamisen paikan päälle Widgrenin liikkeeseen.

”Tapaamisessa he kertoivat tavastaan tehdä lattioita ja kertoivat hiotun lattian käsittelystä Rubion Monocoatin öljyllä. Sillä saa lattian luonnollisen näköiseksi, ikään kuin siinä ei olisi lainkaan käsittelyä tehty”, Antti Heikkinen kertoo. 

”Mulle tuli hyvin luottavainen ja ammattimainen fiilis siitä käynnistä. Aiemmassa asunnossa tein samanlaisen homman ja silloin löysin firman jota en kyllä enää uudestaan ottaisi tekemään työtä. Aiemmasta firmasta tuli hyvin epäluotettava fiilis ja se korosti varmasti tällä kertaa valintaani tekijästä. Se oli tärkeää, että pystyin luottamaan näihin Widgrenin ihmisiin.”

Projektin sopiminen ja aikataulu

Lattiaprojekti alkoi työn ajankohdan sopimisella. Nopeasti löytyi sopiva viikko jolloin Widgrenille sopi hiontatyö.

”Samalla sovittiin myös sävy jolla lattiat käsitellään. Asuntoni on kahdessa kerroksessa ja päätettiin jättää rappuset hiomatta, kun ne olivat vielä sen verran hyvässä kunnossa. Se olisi myös ollut aika työläs homma ja sitä kautta niiden tekeminen olisi nostanut kustannuksia huomattavasti. Joten siksi päätettiin jättää rappuset pois työstä. Kun aikataulu oli sovittu, työ tultiin tekemään ja aikataulu piti”, Heikkinen sanoo. 

Yhteydenpito Widgrenin kanssa oli Antin mielestä helppoa ja vaivatonta. Suurimmaksi osaksi kommunikointi hoitui sähköpostilla, mutta toki myös puheluja otettiin tarvittaessa. 

Upea lattia lopputuloksena

Kaiken kaikkiaan yhteistyö sujui erinomaisesti ja asiakkaalle tuli luottavainen tunne ensikohtaamisesta projektin loppuun asti.

Entä mihin Antti Heikkinen on erityisen tyytyväinen?

”Työn lopputulokseen, lattiasta tuli kyllä tosi hieno ja hyvä. Ja kaikki käytännön asiat toimivat niin kuin pitääkin, kuten aikataulu piti ja heidän kanssaan oli tosi helppoa kommunikoida. Työn laatu on tietysti kuitenkin se ensimmäinen ja tärkein asia”.

Mikäli jatkossa tulee lattiahommia, Heikkisen valinta on selviö, Parkettiliike Widgren. Hän suosittelee yritystä myös ihan kaikille lattiaan liittyvissä töissä. 

”En keksi yhtään syytä, miksi en voisi suositella heitä ihan kenelle tahansa”, hän naurahtaa.

Pyydä tarjous

Pyydä tarjous lattianasennuksesta tai kunnostuksesta lomakkeella, niin olemme yhteydessä sinuun mahdollisimman pian.






    Luotettava kumppani logo Tilaajavastuu logo

    Copyright © 2024 Parkettiliike Widgren Oy